Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Virkatut lippunauhat

Rakas ystäväni Fredrika lähetti taannoin kuvan virkatusta lippunauhasta.
Oli löytänyt sen mistä lie netin kätköistä ja
mietti nyt että olisiko sellainen kiva.
Kun sattuu niin että hänen tyttärensä on kummityttöni,
päätin sitten tehdä sellaisen heidän perheeseensä.


Helppoa ja kivaa ja varsin koukuttavaa tekemistä,
kolmioita valmistui kuin huomaamatta.
Lankana Novitan Cotton Bamboo, koukku 3,5mm.
Helppo ohje virkattuihin lippuihin löytyy täältä.
Kymmenen lippua ja toisiinsa ne kiinnitin virkkaamalla
kolmion yläreunaan kiinteitä silmukoita ja aina väliin kolme ketjusilmukkaa.
Pelkillä ketjusilmukoilla nauha meni hieman rullalle,
joten virkkasin sitten vielä koko matkalle toisen kerroksen, kiinteitä silmukoita.
Toimii!


Yllättäen kävi niin että Esikoistypy 14-v. ihastui lippunauhaan niin,
että halusi sellaisen omaan huoneeseensa, omilla väreillään.
Lankana Novitan Aalto ja Samos, koukkuna 3,5mm.
Siellä sekin lippunauha jo paikoillaan roikkuu (kuvassa tosin takaterassilla keinussa)
ja ihan kyllä tekijänkin silmää miellyttää.
Kivaa "aivot narikkaan" virkkausta tämä.


sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Hiirenloukko ja Saran sukkispussukka

Blogihiljaisuus ei ole ollut käsityöjumi, onneksi,
sillä pieniä virkkaushommia on täällä valmistunut useita.

Kännykälle tein (taas) uuden pussukan,
kyllähän sekin voi uudessä värissä keväästä nauttia.


Tiskirättjä tein veljen perheeseen muutaman,
edelliset kuulemma olivat aivan jo rispaantuneet.


Puhelinpussukan vihreä lanka on joku nopeasti napattu sekoitelanka Lankamaailmasta,
tiskirättien lanka on Schachenmayr Multicoloria.

Työläppärini sai kaverikseen langattoman hiiren.
Tiskirättilankaa jäi hieman ja siitä sitten syntyi iltasella ajatus ...
hiirenloukko tai hiirenpesä hiirulaista suojaamaan!
Voiko hassumpaa asiaa virkata?!
Sinne tuo hiirulainen nyt kuitenkin asettui ja toivottavasti seuraa läppäriä uskolliseti mukana.

 
Rakas ystäväni Saara ihasteli hiirenloukkoa ja kertoi tarvitsevansa samanlaisen varasukkiksiaan käsilaukussa suojaamaan.
Värillä ja mallilla ei ollut väliä.
Virkkuukoukku viuhasi ja syntyi peruspussukka pitsikukalla.
Lankana Schachenmayr Sun City, koukku 3,5mm.



Hieman näyttää hampaattomalta hirviöltä,
mutta toivottavasti pitää sukkiksista hellää huolta
Kuvat muuten kaikki kännykällä räpsästyjä,
iso kamera ei aina pysy perässä tässä tahdissa.
Pahoittelut jos kuvien laadussa säröjä.






torstai 18. helmikuuta 2016

Virkattu vauvanpeitto ja pienet sukat

Sain ihanalta Heleniltä (hän laittaa kynsiäni)
pussillisen pehmeää vauvanlankaa ja
luvan tehdä mitä vaan.
Päädyin nopeasti peittoon ja
hetkein googlailtuani tähän malliin.
Eli siksak-peitto pienlle neidille,
lanka varmaankin akryyliä, koukku taisi olla 4mm.
Kivaa, helppoa ja nopeaa tehdä, ei murheita matkalla.


Riemunkirjavaa, mutta vallan sopivaa vaikkapa autoilupeitoksi.
Ja valokuva on ... hmmm ... tammikuiset kuvausilmat huomioon ottaen siedettävä.
Oi olisipa jo ihana valo!

Tein Pikku-neidille myös sukat.
Taas hieman etsimistä (kiitos avusta marttaystäväni K!) ja
internetinwebistä löytyivät suloiset Lise-Loten sukat.
Ihanat neuloa, helppo ja koukuttava malli.
Lankana Vikingin Baby ull,
puikkoina ihanat 15cm 3,5mm KnitPron Zing-puikot.
Kevyet, soljuvat, ihastuttavat!

Ja ne sukat ...
syötävän ihanat!






Nättiä kukkaa sukkiin virkkailin;
tästä tuli liian iso sukkiin mutta varmasti kelpo johonkin muuhun.
Nopea ja helppo tehdä ja opinpahan idean.









lauantai 17. lokakuuta 2015

Pussukka olkahihnalla


Rakas työkaveri H pyysi minua tekemään avaimille ja kännykälle
hihnallisen peruspussukan.
Jossain fb:n ryhmässä oli hauska tapa kiinnittää vetoketju pussukkaan:
vetoketjun ympäri ensin tikattiin peruspistoja ja
niistä poimittiin sitten virkkuukoukulla silmukat.
Sitä oli pakko kokeilla ja
sehän toimi vallan mainiosti!
Eli Catanian puuvillalankaa kolmessa eri värissä, 3,5mm koukku,
langan laitoin kaksinkertaisena jotta tuli riittävän napakka.
Lähes kolme kerää meni ja
palvelee kuulemma hyvin tarkoituksessaan
eli pussukka uudella omistajallaan on jo ollut testauksessa.
Kiva ja helppo tehdä,
ei näihin pussukoihin taida ikinä kyllästyä ...


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Oravannahkoja ja hyväntekeväisyyttä

Tein tilaustyönä avainnauhan.
Mustaa kuminauhaa tuplana,
mustia, harmaita ja valkoisia puuhelmiä ja
metallinen avainrengas-härpäke.

(Järkyttävän huono, nopea puhelinkuva, sorry!)

Palkkioksi ehdotin pipoa,
koska tiesin että A on taitava ompelija.
Sain ihastuttavan pipon pian alkaville viileille lenkeille,
sekä ylllätyksenä suloisen froteisen rätin.
Ihan parhaita nämä tällaiset oravannahkakaupat!


Meidän Martat osallistuvat vuosittain myyntipöydällään SyysMatin Markkinoille .
Itse enä mukaan myyntipöydän taakse päässyt tänä vuonna(kaan),
mutta osallistuin virkkaamalla tapahtumaan muutaman myytävän.
Novitan Kotiväli-langasta tein kolme tiskirättiä sekä
pari settiä mukinalusia puuvillalangoista.
Toivottavasti löytävät uude kodin sateisesta säästä huolimatta.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Pikkuruisia


Pieniä hommia täällä tehtynä!
Nuorempi Typy sai tänään vihdoinkin kauan haluamansa amigurumi-lepakon.
Jostain syystä tyyppi oli pitkään alaosaa vajaana ja
muutoinkin keskeneräisenä, vaan eipä ole enää.

Ohje on kirjasta Virkkaa amigurumi! 25 söpöä eläinmaskottia ja
lankana taitaa olla sellaisen Novitan pikkukerä paketin ruskeat.
Koukku 2,5mm, helmet silminä, muut osat huopaa.
Söpöysvaroitus lähtee nyt,
tämä tyyppi on melkein liian suloinen ollakseen totta!
Tässä vielä niin että huopaosat eivät olleet ommeltuina...


ja tässä jo valmiina yöllisiin seikkailuihin.






Tein myös vielä pienemmän tyypin,
Martta-ystävä E:n tilauksesta.
Koristamaan teepannumyssyä.





Lankana samat pikkukerät,
puikkoina (kyllä, tämä on neulottu!) 2,5mm lyhyet Ponyt.
Ohjeen koko ihanaan teepannumyssyyn löydät tästä.



lauantai 20. kesäkuuta 2015

Koukkupussukka

Onni on uusi ystävä,
tai tässä tapauksessa uudet ystävät!
Marttailun myötä elämääni tuli kaksi uutta, ihanaa ystävää,
joiden kanssa käsitöiden tekeminen ja teen juominen on saannut taas uuden ulottuvuuden.
Olemme istuneet jo useamman kerran uudessa, viehättävässä pergolassa ulkosalla
(säätä uhmaten) teen ja herkkujen äärellä ja tehneet käsitöitä ja turisseet mukavia.
Parasta terapiaa ikinä.


Olemme myös kehitelleet hauskan tavan:
ostamme toisillemme pieniä lankatuliaisia piipahdellessamme lankakaupoissa.
Kässämartat-ryhmämme teki joku viikko sitten retken Soukan Menitaan,
mutta valitettavasti minä en päässyt kesäpöpön takia mukaan.
Sain kuitenkin ihania tuliaisia sieltä:
kerän upeaa vihreää merseroitua puuvillaa.
Parin päivän pohtimisen jälkeen asia oli selvä:
siitä tulisi pussukka virkkuukoukuilleni.
Malli omasta päästä, koukku 3mm ja
lankana ihastuttava Rico Design Essentials Cotton dk.
Napit ostin työmatkalta Rovaniemeltä,
Lankamaailma Nordiaista.
Lankaa muuten jäi tuo pussukan mittainen pätkä;
aika tarkka käyttöprosentti kerällä (:


Aika tyytyväinen olen pussukkaan,
toimii hyvin suunnitellussa tehtävässään
ja varmasti aina muistuttaa minua Martta-ystävistäni.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Mutsi-illallinen

Yhden hurmaavan naisen tarkkaan mietitty (pähkähullu?) idea.
Mukaan toteutukseen houkuteltu ammattitaitoinen ystävä.
Viisi toisilleen ventovierasta naista,
kaksi "kokkia", toisen kokin (=idean äidin) koti ja yksi ilta.
Hyvää ruokaa, erinomaista juotavaa ja
rento ja leppoisa asenne.
Kauniisti katettu pöytä,
ihanasti siivottu ja laitettu kaunis koti.
Vilpitön halu kokea yhdessä jotain uutta ja ihmeellistä.
Siinä ainekset erinomaiseen, jännittävään iltaan.

Monta tuntia saman pöydän ääressä,
yhdistävänä tekijänä äitiys,
halu hengähtää hetki ja olla läsnä uusille ihmisille.
Eri vaiheissa tuolla ihmeellisellä äityiden polulla,
silti saumattomasti toisia kompaten,
ilman kateutta, katkeruutta, kilpailua.


Ja se ruoka ....
se oli kyllä taivaallisen hyvää.
Kiireettömästi, huolella ja rakkaudellakin valmistettu,
valtavan kauniisti esillepantu ja sopivan eleettömästi tarjoiltu.
Sielu lepäsi täydellisesti, siihen ei sattunut yhtään.

Ihana ilta,
positiivisia adjektiiveja ei ole riittävästi.
Ulkopuolisella todella vaikea selitää sitä miten kaikki loksahteli,
asettui kohdilleen ja toimi hienosti.
Vaikea tarkemmin määritellä sitä,
mistä kaikki ihanuus sai muotonsa,
antaa nimeä sille hyvälle, joa oli läsnä.
Etuoikeus olla ensimmäisellä Mutsi-illallisella,
haikeus siitä että nyt se on koettu.
Onni siitä, että maailmassa on vielä ihmisiä,
jotka haluavat ilahduttaa muita.
Kiitos!


Lisää Mutsi-illallisesta voit lukea täältä ja täältä.



sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Karnaluks

Täällä ollaan, sitkeästi hengissä,
mutta ilman varsinaista esiteltävää.
Puikoilla samat vanhat,
mutta ei etene, ei niin millään.
Nyt ei vain huvita,
joten parempia aikoja odotellessa.


Piipahdin eilen rakkaan ystäväni T:n kanssa Karnaluksissa.
Tai me mitään piipahdettu;
oltiin rauhassa ja hypisteltiin kaikki ja vähän enemmänkin.
Mukaan tarttui tavaraa varsin maltillisesti,
ainakin minulle.


Ostin puuvillalankaa kännykkäpusseihin ja mukin alusiin sekä
ihanaa Austermannin Merino lacea huiviin.
Silmukkamerkkejä, virkkuukoukut 2,5mm ja 12mm sekä
ihastuttavia kangasmerkkejä.
Kuvan ulkopuolella on ruusupuiset sukkapuikot työkaverille ja
sekä ihanat vetuketjun vetimeen laitettavat linnut.
Siinäpä se!


Kännykkäpussi itselle on jo tulossa,
heti perään on tarkoitus tehdä sellainen myös nuoremmalle Typylle.
Huivin mallia siis haeskelen,
se saattaa olla tämä ihanuus.

Mukavaa Pääsiäisen aikaa kikille ruudun taakse!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Teepannun pipa

Ystäväni E antoi joululahjaksi ihastuttavan pienen pipan,
tupsuineen kaikkineen, teepannnua lämmittämään.
Me Kässänaiset saimme myös kirjalliset ohjeet,
joten pakkohan sitä oli sitten itsekin kokeilla eräänä iltana.

Nopea ja helppo,
varsinkin kun tein sen jo valmiiksi raidoitetusta langasta.
lankana Seiskaveikka,
puikot 3,5mm Cubics.
Tämä lähtee rakkaan Kummitätini teepannua lämmittämään,
toivottavsti saa hymyn huulille ja pitää teen lämpöisenä.
Itseäni aina hymyilyttää kun omani näen,
hyväntuulen teepipa!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Uusi Kustoo-pipo

Tein kolmannen Jacques Cousteau-pipon,
tällä kertaa hyvälle ystävälleni M:lle.
Lankana Novitan Nalle,
puikot 3mm pyöröt ja sukkapuikot.

Lyhensin mallia hieman,
tein suoraa osuutta vain 15cm ja
aloitin sen jälkeen ohjeen mukaisesti kavennukset.
Kokonaiskorkeus pipolla n. 25cm.
Luulen että istuu saajan päähän hyvin
ja toivottavasti lämmittää töissä ja reissuissa.


Edelleen tuo kavennuksen muodostama kuvio on minusta järjettömän hieno,
kerta kaikkiaan nerokas yksinkertaisuudessaan.
Pitäisiköhän sitä joskus itsellekin tällainen tehdä
-kunhan osaisi vain päättää värin ...

tiistai 25. marraskuuta 2014

Joululahjoja


Olen jo aloitellut joululahjoja.
Kerrassaan tavatonta,
yleensä olen melkoinen "viimetippa"-ihminen.
Nyt keksin mielestäni hauskan idean
ihanien työtovereitteni joululahjoihin.
Mutta sitä hommaa ei voi tehdä edellisenä iltana,
joten olen eilen aloitellut kokeeksi yhtä ja
tänään jatkanut hommaa valitsemalla oikeita värejä ...
hauskaa!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kauluri


Ihanainen Kässänaiset-ystäväni S toi tapaamiseemme
minulle Kalevala Korun Lapin riipuksen.
Antoi sen tuosta noin vaan ja sanoi että se on tarpeeton.
Ei ryökäle huolinut rahaa,
ei kuulemma tarvitse mitään vastalahjaksi.
No, hetken tivattuani sanoi että kauluri olisi kiva, vaaleansininen kuulemma.
Tilasin sitten Dropsin Alpaca Bucleeta
(tavallaan kyllä vahingossa tuota bucleeta...)
ja ryhdyin tuumasta toimeen.

 

5mm 60cm pyöröillä 120 silmukkaa suljettuna oikeana,
muutama yhden kerroksen nurja "raita" summan mutikassa johonkin ja
n. 30cm jälkeen päättely.
Virkkasin sitten vielä kiinteillä silmukoilla tuollaisen tampin,
johon ompelin napin ja tein tietysti napinlävenkin.
Tampin voi jättää halutessaan pois.
Aika kiva tuli,
ihan ilman malliakin (:
Toivottavasti saaja tykkää ja
sille löytyy käyttöä.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Ikioma Kässäkerho


Lapaset, Hulda-takki, sukat x 4, neuleliivi, tilkkutyyny, kissan peti,
Haapsalun huivi ...
näitä kaikkia löytyi ihanien Kässänaisten käsistä.
Kokoonnuimme ihanaisen E:n luokse sateisen sunnuntain piristykseksi
ja kuinka tuo yhteinen päivämme voimaannuttikin!


Pöytä notkui tarjoiluista, nyyttärimeiningillä tietenkin mentiin ja
ihana lasierkkeri kätki meidät syleilyynsä erilaisiin nojatuoleihin.
Kuulumisten vaihtoa, valmiiden töiden ihailua, neuvojen kyselemisiä,
seuraavien tapaamisten suunnittelua ja lempeää jutustelua
- upea tapa kokoontua yhteen.


Meitä oli tällä kertaa koolla huikeat kaksitoista eli
aika pitkälle olemme päässeet niistä ajoista kun E:n kanssa aloittelimme:
me kaksi treffailimme käsitöinemme Cafe Engelissä.
Valtava rikkaus tällainen ryhmä,
ihanaa että samanhenkisiä käsityöihmisiä löytyy.
Ja hauskaa on se miten iloinen ryhmämme kasvaa kuin huomaamatta;
aina joku tuo mukanaa ihanan, joukkoon sopivan tyypin!


Kiitos Kässänaiset -seuraavaa tapaamista odotellessa!

Niin ja ainakin osan meistä löytää täältä:
Lentävän Lapsesen Neuleiden yöstä!

lauantai 18. lokakuuta 2014

Pienet välityöt

Täällä on virkkailtu pieniä juttuja.

Rakas työkaveri S sai mukinalusten kaveriksi isomman liinan.
Tykkää kuulemma kovasti.
On kyllä niin terapeuttista virkata ympyrää!


Esikoistypy tosiaan ihastui minun virkattuihin kämmekkäisiin  niin
että tilasi oitis itselleen samanlaiset.

Lankaa (Novitan Helmi, puuvilla 60% ja bambu 40%)
löytyi kätköistä sopivissa väreissä ja sopiva määrä,
joten koukuttelin (3,5mm) menemään.
Aika pirteät ja raikkaat näistä tuli ja
Typy tykkää, joten pääsevät varmasti käyttöön.


Ja toki tiskirättejä täytyy tehdä aina sopivissa väleissä.
Tällainen tuli virkattua pienenä välityönä omaan jemmaan,
kiva viedä vaikka tuliaisena kyläreissulla.




sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Uusi koukku

Kävin eilen lankakaupassa ja ostin itselleni vain koukun.
Ihan lempivärissä ja käteen hyvin istuvan.


Alle vuorokaudessa tein työkaverilleni, ystävälleni S:lle kymmenen mukinalusta.
Tällä kertaa korvasin nirkkoreunan piparkakkureunalla ja
sievähän siitäkin tuli. Syötävän söpö, väittäisin.
Lankana HjerteGarnin Bommix Bamboo,
70% bambua ja 30% puuvillaa,
antibakteerinenkin kuulemma.



Näitä on niin helppo tehdä,
uusi koukku koukutti täysin!

Tyttärille ostettiin lankaa sitten enemmänkin:
Esikoistypy teki jo toisen kynsikkään, toinen pääsi äsken puikoille ja
odottamassa on myös lankaa kissapipoa (!) varten.
Nuoremmalle Typylle löytyi myös mieluisaa lankaa,
neulojana tosin taidan vielä olla minä.
Mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

perjantai 29. elokuuta 2014

Lisää tilauksia


Työkaverini H palasi töihin vanhempainvapaalta ja
ihastui näihin alusiin.
Kehoitin ostamaan mieluista puuvillalankaa lempiväreissä
ja lupasin tehdä heille alusia uudessa maalissa olevaa pöytää suojaamaan.
Sain kaksi kerää Novitan Kartanoa ja
kerän Huvilaa ja
tehtailin niistä sitten iltapuhteina kymmenen alusta.


Tein lisäksi toiveiden mukaisesti myös yhden isomman liinan.
Siitä tuli aika vinkeä!

maanantai 11. elokuuta 2014

Matto

Hengissä ollaan
-pahoittelut pitkästä välistä.
Kaikki hyvin,
tässä välissä vain iski käsityöjumi
(=ei voi tehdä mitään kun ei tule jalkapalloa telkusta!),
aloitin työt kuuden viikon loman jälkeen,
tietokone kuoli ja modeemikin poksahti.
Siinä ehkä pieniä selityksiä hiljaisuuteen.


Mutta olen minä käsitöitäkin tehnyt.
Oikein tilaustyön.
Ystäväni remontoi pienen vessansa ja
matto oli haaste,
kokonsa ja muotonsa puolesta.
Paperilapun (=maton mitat ja muoto) kanssa ystävä tuli kylään,
teimme yhdessä retken Oulunkylän Lankamaailmaan ja
ostimme mustaa Esteri-ontelokudetta.
Koukku suhisemaan ja sieltä se syntyi,
yllättävän nopeasti ja helposti:
mittatilausvessanmatto.
Eilen se sitten päätyi omalle paikalleen ja
istuu kuulemma loistavasti.
Ja sehän on hienoa se!

Tein myös pienen korin samaiseen vessan,
jämäkudekerästä.
Koriin mahtuu vaikkapa hiusharjoja tai tukkapompuloita.
Vielä jäi ihan pieni nöttönen kudetta,
mitäpä siitä keksisi?
Jotain, joka toisi innon tneulomiseen takaisin.
Puikoilla edelleen ihana huivi ja parit sukat ...