Ajattelin joku viikko sitten että kuuma kesä on tulossa ja
tarvitsisin itselleni lyhytvartiset, puuvillaiset sukat.
No, hyvin on pärjännyt ihan normi villasukilla,
mutta siltä varalta että sää muuttuu,
on nyt valmiina sukat odottamassa kuumia kesäöitä ...
Lankana Schachenmayrin Catania Denim,
tuikkakierteinen puuvilla. Väri on sellainen heleän vihertävä.
Ihana Martta-ystävä K osti langan Menitasta,
myyjä oli kehunut hyväksi langaksi.
Kiva oli kyllä neuloa, ei yhtään hajonnut lanka puikoilla.
Puikot 3mm bambut ja
ihan perussukka, 11s per puikko,
kantapää vahvistettuna.
Käyttö näyttää sitten sen että pysyykö sukka jalassa
vai tarvitseeko esim. pujottaa ohut kuminauha resorin yläreunaan.
Testikäyttöä (ja kunnon kesää!) odotellessa.
Keskeneräiset kujeet
torstai 25. kesäkuuta 2015
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Pikkuruisia
Pieniä hommia täällä tehtynä!
Nuorempi Typy sai tänään vihdoinkin kauan haluamansa amigurumi-lepakon.
Jostain syystä tyyppi oli pitkään alaosaa vajaana ja
muutoinkin keskeneräisenä, vaan eipä ole enää.
Ohje on kirjasta Virkkaa amigurumi! 25 söpöä eläinmaskottia ja
lankana taitaa olla sellaisen Novitan pikkukerä paketin ruskeat.
Koukku 2,5mm, helmet silminä, muut osat huopaa.
Söpöysvaroitus lähtee nyt,
tämä tyyppi on melkein liian suloinen ollakseen totta!
Tässä vielä niin että huopaosat eivät olleet ommeltuina...
ja tässä jo valmiina yöllisiin seikkailuihin.
Tein myös vielä pienemmän tyypin,
Martta-ystävä E:n tilauksesta.
Koristamaan teepannumyssyä.
Lankana samat pikkukerät,
puikkoina (kyllä, tämä on neulottu!) 2,5mm lyhyet Ponyt.
Ohjeen koko ihanaan teepannumyssyyn löydät tästä.
Tunnisteet:
amigurumi,
Typyt,
Valmiita 2015,
virkkaus,
Ystävät
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Taas niitä rättejä ...
Hieman on vaivannut puikkojumi.
Yleensä silloin auttaa koukku.
Tunnustan riippuvuuteni:
yleensä pari tiskirättiä auttaa ja taas sujuu käsityöt.
Kälylle löysin kerrankin oikeaa lilaa rätiksi.
Ihan normi puuvillaa ilman herkkuja,
hieman metallinen (!?) tuntu virkattaessa,
katsotaan millaista palautetta tulee käytöstä.
Saatan tuolle tehdä vielä parin isoäidin neliön mallilla.
Työkaverille S:lle tein tilauksesta kolme tiskirättiä,
päiväkodin hoitajille kesälahjaksi.
Vihreää Novitan puuvilla-bambua,
4mm koukku ja reilu käden kokoinen isoäidin neliö oli mallina.
Lähtivät eteenpäin niin nopeaan, että kuvat jäivät ottamatta, hups!
Siivoilin rönsyileviä lankalaareja jälleen kerran ja
poimin sieltä kaikki pikkunöttöset Hanko-lankaa.
Virkkasin niistä ihan fiilispohjalta yhden rätin,
käyttäen kaikki nöttöset mahdollisimman tarkasti.
Aika kiva random-rätti siitä tulikin,
päätynee Turun saaristoon siskolle mökki-ätiksi,
suorastaan huutaa pääsyä sinne.
Hassua (:
Viimeisenä Novitan ohjeella tehty lehti-rätti,
joka mielestäni on lörppö ja varsin ruma,
ei auttanut kiinteiden silmukoiden virkkaus reunan ympäri.
Saa nähdä kestänkö tuota ollenkaan,
vai laitanko purkuun.
Lankana puuvilla-bambu,
puikot taisivat olla 4mm.
Viimeinen virkkaus tällä kertaa on
koetilkku krokotiilivirkkausta.
Hyvän ohjeen löydät tästä.
Kokeilimme tätä Kässämartoissa,
ihan hauskaa hommaa,
sopivaa vaikkapa sukanvarteen.
Minä virkkasin pikkuisen lenkin, päättelin langat
ja ompelin napin toiseen reunaan ja
niin siitä syntyi sievä ranneke ...
vaikkapa Nuoremman Typyn lempi-pupun kaulaan.
Ihan hauska vaikkapa rannekoruksi,
mikäli sattuu olemaan hempeällä tuullella.
Puuvilla-bambu lienee lankana.

lauantai 20. kesäkuuta 2015
Koukkupussukka
Onni on uusi ystävä,
tai tässä tapauksessa uudet ystävät!
Marttailun myötä elämääni tuli kaksi uutta, ihanaa ystävää,
joiden kanssa käsitöiden tekeminen ja teen juominen on saannut taas uuden ulottuvuuden.
Olemme istuneet jo useamman kerran uudessa, viehättävässä pergolassa ulkosalla
(säätä uhmaten) teen ja herkkujen äärellä ja tehneet käsitöitä ja turisseet mukavia.
Parasta terapiaa ikinä.
Olemme myös kehitelleet hauskan tavan:
ostamme toisillemme pieniä lankatuliaisia piipahdellessamme lankakaupoissa.
Kässämartat-ryhmämme teki joku viikko sitten retken Soukan Menitaan,
mutta valitettavasti minä en päässyt kesäpöpön takia mukaan.
Sain kuitenkin ihania tuliaisia sieltä:
kerän upeaa vihreää merseroitua puuvillaa.
Parin päivän pohtimisen jälkeen asia oli selvä:
siitä tulisi pussukka virkkuukoukuilleni.
Malli omasta päästä, koukku 3mm ja
lankana ihastuttava Rico Design Essentials Cotton dk.
Napit ostin työmatkalta Rovaniemeltä,
Lankamaailma Nordiaista.
Lankaa muuten jäi tuo pussukan mittainen pätkä;
aika tarkka käyttöprosentti kerällä (:
Aika tyytyväinen olen pussukkaan,
toimii hyvin suunnitellussa tehtävässään
ja varmasti aina muistuttaa minua Martta-ystävistäni.

tiistai 2. kesäkuuta 2015
Mutsi-illallinen
Yhden hurmaavan naisen tarkkaan mietitty (pähkähullu?) idea.
Mukaan toteutukseen houkuteltu ammattitaitoinen ystävä.
Viisi toisilleen ventovierasta naista,
kaksi "kokkia", toisen kokin (=idean äidin) koti ja yksi ilta.
Hyvää ruokaa, erinomaista juotavaa ja
rento ja leppoisa asenne.
Kauniisti katettu pöytä,
ihanasti siivottu ja laitettu kaunis koti.
Vilpitön halu kokea yhdessä jotain uutta ja ihmeellistä.
Siinä ainekset erinomaiseen, jännittävään iltaan.
Monta tuntia saman pöydän ääressä,
yhdistävänä tekijänä äitiys,
halu hengähtää hetki ja olla läsnä uusille ihmisille.
Eri vaiheissa tuolla ihmeellisellä äityiden polulla,
silti saumattomasti toisia kompaten,
ilman kateutta, katkeruutta, kilpailua.
Ja se ruoka ....
se oli kyllä taivaallisen hyvää.
Kiireettömästi, huolella ja rakkaudellakin valmistettu,
valtavan kauniisti esillepantu ja sopivan eleettömästi tarjoiltu.
Sielu lepäsi täydellisesti, siihen ei sattunut yhtään.
Ihana ilta,
positiivisia adjektiiveja ei ole riittävästi.
Ulkopuolisella todella vaikea selitää sitä miten kaikki loksahteli,
asettui kohdilleen ja toimi hienosti.
Vaikea tarkemmin määritellä sitä,
mistä kaikki ihanuus sai muotonsa,
antaa nimeä sille hyvälle, joa oli läsnä.
Etuoikeus olla ensimmäisellä Mutsi-illallisella,
haikeus siitä että nyt se on koettu.
Onni siitä, että maailmassa on vielä ihmisiä,
jotka haluavat ilahduttaa muita.
Kiitos!
Lisää Mutsi-illallisesta voit lukea täältä ja täältä.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Tiskirättejä,osa 1000 ja 1
Täällä on ollut sangen hiljaista käsityörintamalla,
varmaankin kevätväsymystä.
Myös lukeminen on ollut hieman jähmeämpää,
hyvin alkanut putki katkesi yllättäen,
mutta onneksi kesälomaan on enää muutama viikko.
Tilanne korjaantuu varmaasti,
ekä käsitöiden että lukemisen saralla.
Muutama tiskirätti on kuitenkin koukulta tupsahtanut.
Karnaluksista ostettu egyptiläinen puuvilla tekeytyi liinaksi
ihan perinteisellä isoäidin neliö-tekniikalla.
Annoin sen Martta-ystävä K:lle,
ja se päättynee ipadin puhdistusliinaksi.
Annoin sen suoraan koukulta,
joten kuvaa siitä ei minulla ole.
Toinen rätti on myös egyptiläistä puuvillaa ja
siina kokeilin Juhannusruusu-maton ohjetta,
joka on muokattu tiskirätiksi.
Ohje löytyy täältä.
Hauska ja helppo malli tehdä,
kyllä se niin taitaa olla että tällä mallilla
tulee meidän uuteen makuuhuoneeseen matto!
Puikoilla jumittavat edelleen Korsi-kämmekkäät,
sekä tosi kivasta puuvillalangasta lyhytvartiset sukat kesän unisukiksi.
Ylihuomenna on meidän Kässämarttojen retki Soukan Menitaan,
mitähän siltäkin reissulta kotiin päätyy ...
apua (:
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Nurmilintu
Nurmilintu on valmis.
Vihdoinkin.
Päättelyreunaa vajaana se odotteli pitkään
- Picot-reuna ei meinannut millään onnistua.
Eikä oikein ollut insiraatiota tehdä sitä loppuun ...
kunnes koitti toukokuu ja lähestyvä juhlapäivä!
Onneksi on YouTube ja videot,
niiden avulla se reunakin sitten sujui ihan helposti.
Ja sohvan taus oli taas juuri sopiva paikka pingotukselle,
se kyllä ehdottomasti tässäkin huivissa kannattaa tehdä kunnolla.
Ja jokainen picot-nypykkä yksitellen!
Huivi lähti tänään postissa omalle Äidille Äitienpäiväksi,
toivottavasti ilahduttaa ja lämmittää.
Nätti ja helppo huivi,
saatan jopa tehdä itselleni joskus.
Ohje siis löytyy ilmaiseksi Ravelrystä,
tarkemmin tämän linkin takaa.
Lankana minulla oli Novitan Huurre,
puikot muistaakseni 4,5mm.
Itselle jos teen, neulon ehdottomasti isoimmilla puikoilla.
Nyt huivi on sellainen helposti kaulan ympärille, takin sisälle sujautettava,
kun taas itse pidän enemmän sellaisista isoista hartiahuiveista.
Mutta uskoisin että Äiti kyllä ilahtuu tästä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)