Keskeneräiset kujeet
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Avaruussukat
Regian "avaruuslanka" lienee kaikille aktiivineulojille tuttu,
jo vanha käsite.
Ostin aikoinaan lankaa kaksi kerää ja odottelin sopivaa mallia.
Rakas villasukka-kirjasta se sitten löytyi:
kokeilin vaihteeksi sukkien tekemistä tasona, kahdella puikolla.
Jujuna näissä sukissa on tuo alareunan raita,
sillä sukat liitetään kokonaiseksi.
Käytännössä nämä on siis ensin neulottu tasona,
sitten virkkuukoukulla on reunustettu pohja ja varren reuna ja
lopuksi virkattu-osa silmukoidaan yhteen ja virkataan pieni lenkki varren yläreunaan.
Paitsi että minä virkkasin yhteen, sillä silmukointi on .. öööh ... ärsyttävää.
Tietenkin tein sukat eri väreillä ja
ja vielä sitten tuon alasauman sillä toisen sukan värillä.
Miten niin vinksinvonksin-sukat?!
Kiva malli, helppo tehdä.
Virkkaus- ja muu yhteenkiinnitys-homma oli hiukka puuduttavaa,
lisäksi tällä tavalla ei välttämättä ihan ensimmäisellä kerralla saa täydellisesti istuvaa sukkaa ...
mutta silti ovat hauskat sukat ja
tulevat varmasti käytettyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti