Työ vei taas mennessään, tahti on aika tiukkaa aina näin keväisin.
Mukavia asioita, juu, mutta myös niitä aikaa vieviä pakollisia, tylsiäkin.
Käsitöitä olen kuitenkin koko ajan tehnyt,
en vain ole (mukamas) ehtinyt niitä tänne asti näytille saattaa.
Huhtikuinen Lankalauantai sai tämänkin tytön hieman villiintymään,
ohhoh ja hups!
Muutama sukkalanka, huivilanka ja hieman ihastuttavia uusia
ja tarpeellisia Zing-puikkoja sekä yksi puuttuva virkkuukoukku,
Novitalta ja Lankamaailmasta tilattuina.
Novitan Nalle Garden päätyi virkatuiksi kesäsukiksi,
sillä en ollut ikinä aikaisemmin virkannut sukkia.
Pakko oli kokeilla tuo hauska (uusi) tekniikka,
tuskin jää viimeisiksi virkatuiksi sukiksi.
Ohje oli Novitan uusimmassa sukkalehdessä, malli Päiväunia.
Kelpaa näillä kesäunia katsella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti