Keskeneräiset kujeet
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Puhdistusliina
Tabletin uudet vaatteet.
No, ei ihan uudet vaatteet vaan uusi puhdistusliina.
Edellinen oli niin ruma että piti (tietenkin!) kauniinpi tehdä.
Lisäksi kun satuin vielä löytämään hauskoja virkkausohjeita
Johkunlaiset askareet-blogista,
päätin kokeilla myös muutamaa ohjetta sieltä.
Juhannusruusun jo esittelin aiemmin,
tämä toinen tässä.
Lankana Karnaluksista ostettua puuvillaa,
koukku muistaakseni 3,5mm.
Kiva malli tämäkin ja
älyttömän hyvin saa kaikki klähmät pois näytöltä.
Huomion arvoista yläkuvassa on myös ihastuttava tabletin pussukka,
sehän on Muumit Rivieralla elokuvan kuvalla varustettu,
Moomin Shopista hankittu.
perjantai 26. kesäkuuta 2015
Hu-huuu ...
Lankalaareilla hengaillessa sain idean.
Kaivoin käyttämättömiä Huopanen-jämiä,
Tallinnasta tuliaisiksi aikaa sitten saamani hahtuvavillaa,
paksun 10 mm koukun ja sitten vain menoksi.
Aluksi mukailin vanhan Novita-lehden ohjetta ja
tulossa oli pupu ...
mutta kyllähän se niin on että pöllö sen olla pitää, tietenkin!
Hieman purkamista ja uudelleen ideointia,
luovaa soveltamista, muovipussia ja pesukonetta ...
sekä vielä hieman harjaamista ja neulahuovuttamista ...
Ja lopulta:
sateenkaaren kirjava pöllöhän se sieltä tupsahti teepannua lämmittämään!
Aika hupaisa,
ei ehkä pysty murheellisena teetä juomaan jos pannu on tuon alla piilossa.
Alla vielä kuva ennen pesukonetta:
Vieressä minun Lumia-luurini,
jotta kokoa hahmottaa paremmin.
Tiivistyi toki pesukoneessa,
mutta myös sen suurin teepannuistani mahtuu alle mainiosti.
Loma on näemmä tuotteliasta aikaa,
mitähän sitä seuraavaksi keksisi?!

torstai 25. kesäkuuta 2015
Höyhensaarille
Ajattelin joku viikko sitten että kuuma kesä on tulossa ja
tarvitsisin itselleni lyhytvartiset, puuvillaiset sukat.
No, hyvin on pärjännyt ihan normi villasukilla,
mutta siltä varalta että sää muuttuu,
on nyt valmiina sukat odottamassa kuumia kesäöitä ...
Lankana Schachenmayrin Catania Denim,
tuikkakierteinen puuvilla. Väri on sellainen heleän vihertävä.
Ihana Martta-ystävä K osti langan Menitasta,
myyjä oli kehunut hyväksi langaksi.
Kiva oli kyllä neuloa, ei yhtään hajonnut lanka puikoilla.
Puikot 3mm bambut ja
ihan perussukka, 11s per puikko,
kantapää vahvistettuna.
Käyttö näyttää sitten sen että pysyykö sukka jalassa
vai tarvitseeko esim. pujottaa ohut kuminauha resorin yläreunaan.
Testikäyttöä (ja kunnon kesää!) odotellessa.

maanantai 22. kesäkuuta 2015
Pikkuruisia
Pieniä hommia täällä tehtynä!
Nuorempi Typy sai tänään vihdoinkin kauan haluamansa amigurumi-lepakon.
Jostain syystä tyyppi oli pitkään alaosaa vajaana ja
muutoinkin keskeneräisenä, vaan eipä ole enää.
Ohje on kirjasta Virkkaa amigurumi! 25 söpöä eläinmaskottia ja
lankana taitaa olla sellaisen Novitan pikkukerä paketin ruskeat.
Koukku 2,5mm, helmet silminä, muut osat huopaa.
Söpöysvaroitus lähtee nyt,
tämä tyyppi on melkein liian suloinen ollakseen totta!
Tässä vielä niin että huopaosat eivät olleet ommeltuina...
ja tässä jo valmiina yöllisiin seikkailuihin.
Tein myös vielä pienemmän tyypin,
Martta-ystävä E:n tilauksesta.
Koristamaan teepannumyssyä.
Lankana samat pikkukerät,
puikkoina (kyllä, tämä on neulottu!) 2,5mm lyhyet Ponyt.
Ohjeen koko ihanaan teepannumyssyyn löydät tästä.
Tunnisteet:
amigurumi,
Typyt,
Valmiita 2015,
virkkaus,
Ystävät
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Taas niitä rättejä ...
Hieman on vaivannut puikkojumi.
Yleensä silloin auttaa koukku.
Tunnustan riippuvuuteni:
yleensä pari tiskirättiä auttaa ja taas sujuu käsityöt.
Kälylle löysin kerrankin oikeaa lilaa rätiksi.
Ihan normi puuvillaa ilman herkkuja,
hieman metallinen (!?) tuntu virkattaessa,
katsotaan millaista palautetta tulee käytöstä.
Saatan tuolle tehdä vielä parin isoäidin neliön mallilla.
Työkaverille S:lle tein tilauksesta kolme tiskirättiä,
päiväkodin hoitajille kesälahjaksi.
Vihreää Novitan puuvilla-bambua,
4mm koukku ja reilu käden kokoinen isoäidin neliö oli mallina.
Lähtivät eteenpäin niin nopeaan, että kuvat jäivät ottamatta, hups!
Siivoilin rönsyileviä lankalaareja jälleen kerran ja
poimin sieltä kaikki pikkunöttöset Hanko-lankaa.
Virkkasin niistä ihan fiilispohjalta yhden rätin,
käyttäen kaikki nöttöset mahdollisimman tarkasti.
Aika kiva random-rätti siitä tulikin,
päätynee Turun saaristoon siskolle mökki-ätiksi,
suorastaan huutaa pääsyä sinne.
Hassua (:
Viimeisenä Novitan ohjeella tehty lehti-rätti,
joka mielestäni on lörppö ja varsin ruma,
ei auttanut kiinteiden silmukoiden virkkaus reunan ympäri.
Saa nähdä kestänkö tuota ollenkaan,
vai laitanko purkuun.
Lankana puuvilla-bambu,
puikot taisivat olla 4mm.
Viimeinen virkkaus tällä kertaa on
koetilkku krokotiilivirkkausta.
Hyvän ohjeen löydät tästä.
Kokeilimme tätä Kässämartoissa,
ihan hauskaa hommaa,
sopivaa vaikkapa sukanvarteen.
Minä virkkasin pikkuisen lenkin, päättelin langat
ja ompelin napin toiseen reunaan ja
niin siitä syntyi sievä ranneke ...
vaikkapa Nuoremman Typyn lempi-pupun kaulaan.
Ihan hauska vaikkapa rannekoruksi,
mikäli sattuu olemaan hempeällä tuullella.
Puuvilla-bambu lienee lankana.

lauantai 20. kesäkuuta 2015
Koukkupussukka
Onni on uusi ystävä,
tai tässä tapauksessa uudet ystävät!
Marttailun myötä elämääni tuli kaksi uutta, ihanaa ystävää,
joiden kanssa käsitöiden tekeminen ja teen juominen on saannut taas uuden ulottuvuuden.
Olemme istuneet jo useamman kerran uudessa, viehättävässä pergolassa ulkosalla
(säätä uhmaten) teen ja herkkujen äärellä ja tehneet käsitöitä ja turisseet mukavia.
Parasta terapiaa ikinä.
Olemme myös kehitelleet hauskan tavan:
ostamme toisillemme pieniä lankatuliaisia piipahdellessamme lankakaupoissa.
Kässämartat-ryhmämme teki joku viikko sitten retken Soukan Menitaan,
mutta valitettavasti minä en päässyt kesäpöpön takia mukaan.
Sain kuitenkin ihania tuliaisia sieltä:
kerän upeaa vihreää merseroitua puuvillaa.
Parin päivän pohtimisen jälkeen asia oli selvä:
siitä tulisi pussukka virkkuukoukuilleni.
Malli omasta päästä, koukku 3mm ja
lankana ihastuttava Rico Design Essentials Cotton dk.
Napit ostin työmatkalta Rovaniemeltä,
Lankamaailma Nordiaista.
Lankaa muuten jäi tuo pussukan mittainen pätkä;
aika tarkka käyttöprosentti kerällä (:
Aika tyytyväinen olen pussukkaan,
toimii hyvin suunnitellussa tehtävässään
ja varmasti aina muistuttaa minua Martta-ystävistäni.

tiistai 2. kesäkuuta 2015
Mutsi-illallinen
Yhden hurmaavan naisen tarkkaan mietitty (pähkähullu?) idea.
Mukaan toteutukseen houkuteltu ammattitaitoinen ystävä.
Viisi toisilleen ventovierasta naista,
kaksi "kokkia", toisen kokin (=idean äidin) koti ja yksi ilta.
Hyvää ruokaa, erinomaista juotavaa ja
rento ja leppoisa asenne.
Kauniisti katettu pöytä,
ihanasti siivottu ja laitettu kaunis koti.
Vilpitön halu kokea yhdessä jotain uutta ja ihmeellistä.
Siinä ainekset erinomaiseen, jännittävään iltaan.
Monta tuntia saman pöydän ääressä,
yhdistävänä tekijänä äitiys,
halu hengähtää hetki ja olla läsnä uusille ihmisille.
Eri vaiheissa tuolla ihmeellisellä äityiden polulla,
silti saumattomasti toisia kompaten,
ilman kateutta, katkeruutta, kilpailua.
Ja se ruoka ....
se oli kyllä taivaallisen hyvää.
Kiireettömästi, huolella ja rakkaudellakin valmistettu,
valtavan kauniisti esillepantu ja sopivan eleettömästi tarjoiltu.
Sielu lepäsi täydellisesti, siihen ei sattunut yhtään.
Ihana ilta,
positiivisia adjektiiveja ei ole riittävästi.
Ulkopuolisella todella vaikea selitää sitä miten kaikki loksahteli,
asettui kohdilleen ja toimi hienosti.
Vaikea tarkemmin määritellä sitä,
mistä kaikki ihanuus sai muotonsa,
antaa nimeä sille hyvälle, joa oli läsnä.
Etuoikeus olla ensimmäisellä Mutsi-illallisella,
haikeus siitä että nyt se on koettu.
Onni siitä, että maailmassa on vielä ihmisiä,
jotka haluavat ilahduttaa muita.
Kiitos!
Lisää Mutsi-illallisesta voit lukea täältä ja täältä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)