Tiskirättien kuningatar täällä puhkuu ..
miten olenkaan voinut elää tällaisessa puutteessa?!
Kaikki ( = puutteen paljastuminen) pyörähti käyntiin Martta-touhuista,
olen siis pitkän tauon jälkeen palannut omiin Marttoihini.
Vastaanotto oli lämmin ja iloinen ja kuinkas ollakaan:
löysin itseni suorittamasta jopa kahta erilaista Marttojen taitomerkkiä.
HOPSin suunnittelun tuoksinassa istuin uuden puheenjohtajamme E:n kotona
ja mitä hän näyttikään minulle?!
Kuulkaas VIRKATTUA TABLETIN NÄYTÖN PUHDISTUSLIINAA!!
Melko nerokas keksintö,
miksi ihmeessä en ollut asiaa aikaisemmin keksinyt?
Ei muuta kuin kotona lankalaareille ja vanha bambu-langan nöttönen käteen ja
nyt minullakin on sitten sellainen.
Ja muuten hyvin pyyhkii,
myös kuivana (:
Hassun hauskaa viikonloppua täältä teille kaikille!
Keskeneräiset kujeet
lauantai 28. helmikuuta 2015
Villit villasukat
Puikoilta putosi vihdoinkin tämä värikäs sukkapari.
Ikuisuus-projektilta se tuntui,
odotti aina sitä sopivaa hetkeä ja väistyi muiden tieltä.
Viime viikonloppuna vihdoin valmistui ja
kyllähän se niin on että valtavan hauskat ja ihastuttavat sukat sain.
Junassa taannoin noita neuloessani mietin että
sopivatkos nämä nyt muka tällaiselle juuri 46-vuotta täyttäneelle?!
Vai pitäisikö minulla jo olla hillitympiä sukkia?
Onko hassuille villasukille, eriparisille villasukille joku yläikäraja?
Samantien nauratti:
no ei todellakaan ole, mikäli se minusta riippuu.
Aion sitkeästi viedä hassujen villasukkien ilosanomaa eteenpäin,
ihan mummoksi saakka.
Ettäs tiedätte (:
Lankana Regian Fluormania Color 6 (Ocean color väri) ja
saman vahvuista Regian harmaata, puikot Cubicks 3,5mm.
Omaan jalkaan parhaiten istuva 12 silmukkaa nilkasta alaspäin,
muutoin malli napattu ja muokattu Novitan yhdestä pitkästä sukasta.
Juu ja pohkeessa menee kaksi pikkulettiä,
kivana pikku yksityiskohtana.
Millaisetkohan sukat sitä muuten seuraavaksi puikoille laittaisi ...
tiistai 17. helmikuuta 2015
Teepannun pipa
Ystäväni E antoi joululahjaksi ihastuttavan pienen pipan,
tupsuineen kaikkineen, teepannnua lämmittämään.
Me Kässänaiset saimme myös kirjalliset ohjeet,
joten pakkohan sitä oli sitten itsekin kokeilla eräänä iltana.
Nopea ja helppo,
varsinkin kun tein sen jo valmiiksi raidoitetusta langasta.
lankana Seiskaveikka,
puikot 3,5mm Cubics.
Tämä lähtee rakkaan Kummitätini teepannua lämmittämään,
toivottavsti saa hymyn huulille ja pitää teen lämpöisenä.
Itseäni aina hymyilyttää kun omani näen,
hyväntuulen teepipa!

lauantai 14. helmikuuta 2015
Seitsemän kysymystä
Auringonkerääjän blogissa oli hauska haaste poimittavaksi.
Kysymykset olivat hänen lastensa käsialaa ja
ihastuttivat minua kovasti,
joten ajattelin kerrankin kirjoittaa tänne jotakin muuta kuin käsitöistä.
Kas tässä kysymyksiä ja vastauksia:
1. Haluaisitko syödä puuroa?
*Kyllä kiitos, mielellään! Lempipuuroni on kaurapuuro voisilmällä ja inkkarisokerilla.
Uusimmat puurotuttavuuteni ovat tuorepuurot sekä chia-siemenistä tehty hyytelömäinen puuro, joka kyllä muistuttaa melkoisesti sammakon kutua!

2. Minkälainen on se menopeli, jolla mieluiten kuljet?
*Pakon sanelemasti kuljen lähes poikkeuksetta autolla, joka on Saab-merkkinen, ekobensaa syövä menopeli, joka myös tuntee nimen Ässä. Turvallinen ja tehokas ja varsin ripeä epeli.
Jos olisi mahdollista, kulkisin mielihyvin punaisella Vespalla, pää pottamallisen kypärän sisällä, punaiset hiukset hulmuten.
3. Mikä on sinun lempieläin?
*Ehdottomasti lammas, koska niistä saa ihanaa villaa ja sitten pääsee neulomaan.
Armastan myös pöllöjä, ne näyttävät niin viisailta ja rauhallisilta ja arvokkailta.
4. Mitä tahtoisit muuttaa kodissasi?
*Tahtoisin muuttaa alakerran kaaoksessa olevan työhuoneen ihanaksi askartelu- ja työtilaksi, jossa kaikki olisi somasti omilla paikoillaan. Ompelukone aina esillä, nojatuoli tyhjänä ideoimista varten ja ainakin kaksi työpöytää touhuilua varten. Jonakin päivänä ...
5. Mikä on maailman suurin eläin?
*Apua ... taitaa olla sinivalas. Onko?
6. Montako kertaa olet lentänyt lentokoneella?
*Aika monta kertaa, koska kummitätini asui pitkään Englannissa ja lensin hänen luokseen monen monta kertaa. Lisäksi olen lentänyt Kreikkaan, Rovaniemelle, Ivaloon, Savonlinnaan, Ranskaan ja ja ... tai siinä se ehkä olikin. Seuraava lento on huhtikuussa Irlantiin, Dubliniin. Se on ihanaa se!
7. Mikä oli lempiaineesi koulussa?
*Koulussa muistaakseni tykkäsin kuvaamataidosta, äidinkielestä ja käsityöstä. Ja englannista.
Muutoinkin viihdyin koulussa oikein hyvin.
En minäkään varsinaisesti haasta ketään.
Joku blogia pitävä, tänne eksyvä voi halutessaan vastata seuraaviin kysymyksiin
ja jättää siitä vaikka kommenttilootaan maininnan.
Tai sitten voit vastata suoraan kommenttilootaan (:
Tai sitten voit vastata suoraan kommenttilootaan (:
1. Mikä on lempikirjasi?
2. Millainen on hyvä ystävä?
3. Ulkomaanmatka vai mökkeily?
4. Omituisin hedelmä jota olet maistanut?
5. Milloin itkit viimeksi?
6. Lempimaa?
7. Milloin olet onnellisimmillasi?
perjantai 13. helmikuuta 2015
Villasukat Apelle
Keskustelu sohvalla eräänä iltana,
Mieheni ja minä:
Mies: Onko sun sukantekokiintiö jo ihan täynnä?
Minä: No ei tietenkään, kuinka niin?
Mies: No jos vaikka Appiukollesi jaksaisit tehdä sukat,
arvostaisi varmaan niitä kovasti.
Minä: No totta kai, voisinhan minä vaikka tehdäkin.
Niinpä sitten kaivelin lankalaareja ja laitoin sukat tulemaan.
Kahdet 3,5mm Cubicsit,
harmaata Seiskaveikkaa ja Schachenmayr Regiaa.
Tein sukat rinnakkain, siis molemmat omilla puikoillaan,
samanaikaisesti, jotta pysyisin kärryillä missä mennään.
On muuten kiva tapa tehdä sukkia, vuoronperään,
ei peräkkäin.
Ikään kuin unohtaa sen että tekee kaksi samanlaista.
Kokoa sukalla on n. 45,
selkeästi elämäni suurimmat itse tekemäni sukat!
Kiva ja nopea oli silti tikutella,
varsinkin kun sukkien saaja on viisas ja mukava mies.
Toivottavasti pääsevät Apen mukana mukaville reissuille nämä tekeleet!

torstai 12. helmikuuta 2015
Huhuu!
Täällä ollaan taas,
onkos siellä ruudun takana enää ketään?!
Hiljaiseloa tammikuussa,
oli pienoinen jumitus käsitöissä.
Joitakin silmukoita tein;
omia ikuisuus-raitasukkia,
huivia Äidille, pari tiskirättiä,
mutta suurin into on nyt ollut poissa.
Vaan eipä hätiä, aina se sieltä on tullut takaisin.
Olen lukenut kirjoja, katsonut kotimaisia uusia, hyviä tv-sarjoja,
palannut rakkaan harrastuksen eli syvänvedenjumpan äärelle,
joten eipä tässä hätää ole ollut.
Olen sitä vastoin tukenut suomalaista käsityötä.
Olen vihdoinkin ostanut itselleni
Succaplokin SilmuccaStop-härpättimet vanhasta skeittilaudasta tehtynä ja
ihastuttavan Supervoimakuplasormuksen Knit or die-tekstillä.
Lisäksi tilasin itselleni kivan kaulakorun,
jolla voi toki myös tehnä nauhapirtaa!
Juu, ihan totta, pakettiin kuuluu kaunis koru,
mutta myös lankaa ja ohjeet.
Täytyy ehdottomasti kokeilla ennen kaulaan laittamista!
Ja hankinpa muuten vihdoinkin itselleni kaipaamani peukkusormuksen.
Instagramin kautta päädyin suomalaisen nuoren sepän kuviin,
josta löytyi vihdoin se oikea ihanuus.
Olen niiiiin rakastunut tähän, oioi.
Ihanaa, että päivä jo pitenee,
saa hieman parempia kuviakin tänne,
mikäli jotain näytettävää olisi (:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)