Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet

tiistai 31. joulukuuta 2013

Kurkistus taakse ja eteen

Kulunut vuosi on ollut hyvä.
Tavallista arkea,
mutta hyvää sellaista.
Olen päivittänyt blogia hieman alle 50 kertaa eli
tehtyjä töitä on suunnilleen saman verran.
Ei huono,
sillä rinnalle mahtuu työntekoa, kotitöitä (loputon savotta!)
harrastamista (mm. syvänveden jumppaa ja juoksua),
luettuja kaunokirjoja 40,
selattuja käsityökirjoja ainakin tuplasti edellinen.
Unohtamatta perhe-elämää, harrastuskuskauksia ...
ystäviä, parisuhteen hoitamista jne.
Elän parhaillaan ruuhkavuosissa, kyllä.
Mutta en valita,
tämä on sitä mistä haaveilin pitkään ja nyt se minulla on.
Välillä menee hermo, tulee kiukku ja itku,
mutta mitäpä siitä. Se kuuluu elämään.
Päälimmäisenä on valtava kiitollisuus:
minulla on maailman ihanin mies, mahtavat tyttäret,
mukiinmenevät sukulaiset,
paljon upeita ystäviä elämän varrelta ja
työpaikka, jossa todella viihdyn.
2013 oli hyvä vuosi!


Uusi vuosi tuo tullessaan uudet kujeet.
Aloitan työn ohessa opiskelemisen,
hankin tutkinnon, jonka puuttuminen on häirinnyt minua.
Olen kauhusta kankeana,
mutta samalla äärimmäisen innoissani.
Tästä ehkä matkan varrella lisää.
Muutoin aion opetella ottamaan parempia valokuvia,
nauraa ja hassutella tyttösteni kanssa enemmän,
halailla aviomiestä useasti ja
juoda litroittain teetä ystävien kanssa.
Lisäksi aion juosta kohti uusia tavoitteita ja
tehdä ihania käsitöitä. Ja lukea kirjoja.
Samalla aion olla suorittamatta ja
jos en jaksa tai minua ei huvita tehdä edellä mainittuja asoita,
en tee niitä.
Mutta yritän olla positiivinen ja avoin tulevalle vuodelle,
kohdata hetken ja asian kerrallaan.



Iloista ja antoisaa Uutta Vuotta 2014 sinulle,
olkoon se riittävän hyvä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti