Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tähtiä

Ihanat naiset töissä innostuivat paperitähdistä.
Pitihän sitä sitten kokeilla ja jo ekan jälkeen peli oli menetetty!
Ohje löytyy Strömsön sivuilta täältä ja
on oikeasti helppo. Ja siis äärimmäisen koukuttava, varoitan.


Kannattaa kokeilla erilaisilla papereilla,
aloita vaikka sanomalehdellä ja siirry sitten kauniiseen naistenlehtipaperiin,
tapetti toimii myös, samoin kaikki käsintehdyt ihanuudet.
Kauniista origamipaperista tulee oikeita herkkupaloja,
alin, sinisävyinen tähti on tehtu n 10 x 10 cm origamipaperista.
Tee isoja ja pieniä ja vaikka keskikokoisia.
Paperiliima toimii sakaroiden liimaamisessa normipaperilla,
kahden osan yhteen liimaaminen kannattaa tehdä tukevamalla pulloliimalla.
Samoin tapettitähtiä tehdessä kannattaa koko ajan käyttää tuhdimpaa liimaa.


Kokoa on helppo muuttaa, teet vain aloitusneliöistä halutun kokoisia.
Kokeilemalla näet.
Laita ohuella ompelulangalla roikkumaan ikkunaan, lamppuun.
Vie tuliaiseksi joulukukan sijaan allergiaperheeseen.

Ja näistä kyllä voi helposti sanoa että
meni niin kuin Strömsössä,
tuli jopa kauniimpia!


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Sohvalla

Löysin mielenkiintoisen ja insiroivan tekstin Harmaata arkea-blogista.
Tekstin ideana on siis se oma rakas neulonta-nurkkaus.

Minun paikkani ei ole nojatuoli,
tai en juurikaan käytä sitä neulomiseen,
sillä yleensä parkkeeraan kimpsuineni samaan kohtaan sohvalla.
Teemukin saa viereen näppärästi,
jalat ylös rahille,
telkkari on sopivalla etäisyydellä ja
läheisyyteen mahtuu useita muitakin perheenjäseniä.
Meillä on iso sohva ja
näin ollen sillä mahtuu hienosti tikuttelemaan,
vaikka vieruskaverin seuraksi saisikin.


Itse lankavarasto luuraa sohvan takana olevan ison puuarkun päällä.
Siellä on pari pienempää koria ja valtava kankainen kori,
josta löytyy jokunen metri lankaa.
Ja muutama (todellakin!) käsityö-kirja!


Yleensä tekeillä oleva käsityö on sohvannurkassa odottamassa.
Tällä hetkellä työn alla on joululahja rakkaalle ystävälle.
Valkoisessa pussukassa on pari pienempää hommaa odottamassa.
Sieltä pussukasta löytyy myös elintärkeä peltinen sydänpurkki,
jossa on päättelyneuloja, sakset, apupuikkoja, hakaneuloja, nappeja,
kangasmerkkejä, silmukkamerkkejä, puiccomitta ...
Pussukan päällä kaksi esikoistypyn päättelyä vailla olevaa joululahjaa.

 

Typyt ovat vahvasti seuranneet äidin jalanjäljissä:
sohvalla on myös esikoisen tekeillä oleva tuubikauluri ja
nuoremman typyn virkkaustyö ja piirrustusvälineet.



Ja sille isolle rahille on kiva silloin tällöin nostaa tällaisia käsillätekijöiden virvokkeita.
Pysyy virkeänä ja ravittuna. Myös sisäisesti,
sillä itse tekeminen hoitaa kuitenkin mieltä ja sielua niin paljon.
Joskus voisikin sitten tehdä jutun omituisimmista ja erikoisimmista neulontapaikoista.
Minun listalle pääsisivät ainakin perinteiset julkiset kulkuvälineet, kahvilat, hiekkaranta, Tallinnan laiva, puisto, työpalaverit ...
mutta palataan tähän ehkä toisella kertaa!


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ottelu ja eräpallo!

Olen voittanut ottelun.
Jumppapallo on vihdoinkin saannut uudet vaatteet.
Kolmas kerta toden sanoi
- aika monta purkausta ja uutta yritystä.
Lopputulos on kyllä vaivan arvoinen.
Pallo on hieno ja
sopii nyt loistavasti olohuoneen muuhun sisustukseen.
Kirkkaan sinisessä ja harmaassa on hieman eroa!


Ohje oli siis aikanaan Suuri Käsityölehti 1/2012 numerossa.
Virkkuukoukku 10mm ja kude on Esteri-ontelokudetta,
jota saa mm. Kauhavan Kangas-aitasta tilattua.
Ihan perushelppo ohje,
haastetta tuli siitä että palloni on pienempi kuin ohjeen pallo,
siksi piti säveltää.
Lisäksi ontelokude on aika raskasta (ranteille) virkata.
Mutta kuten sanottu,
on se hauska.
Mies tosin  keksi että pallolle pitää tehdä kaveriksi kuutio ...

Tein eräänä päivänä myös korun,
pitkästä aikaa.
Olen kahdessa eri liikkeessä nähnyt ns. chakra-koruja.
Idea miellytti silmää,
rakastan luonnonkiviä materiaalina koruissa.
Valmiissa koruissa oli hieman liikaa hintaa, bling-blingiä ja sälää minun makuuni,
niinpä mietin ja piirtelin ja tilasin hieman helmiä Helmi Q:sta ...
ja aika kauniin ja yksinkertaisen korun sain tehtyä.
Ja helposti!
Nauha on 1mm nahkanauhaa, lisäksi pieniä hopeapalleroita,
vuorikristalli, ametisti, lapis lazuli, sammalakaatti ja erilaisia muita akaatteja.
Tätä käytän varmasti paljon.






lauantai 3. marraskuuta 2012

Hämärän hyssy

Täällä vihreässä talossa on ollut tahmeaa.
Käsityörintamalla siis.
Keskeneräisiä on puikoilla ja koukuilla
(mm. todella erityinen ja erityisen haastav jumppapallon päällinen, unohdetut raitapolvarit, punaiset joogasukat, isoäidinneliöistä keinutuolin peitto),
mutta mikään ei nyt innosta pitkään eikä valmistu.
Työ ja arki ja harrastukset (tyttöjen ja omat) vievät valveillaolon ajan ja
käsityöt ja kirjojen lukeminen eivät nyt innosta.
En silti huolestu:
mieli on levollinen ja hyvä ja
ehkä nyt on aika tankata energiaa uimahallilta, joogasalilta ja kahvakuulan ääreltä.

Kohta lähdemme sytyttämään kynttilät poisnukkuneiden rakkaiden muistoksi.
Ainoa myönnytykseni sille kaupallisemmalle juhlapäivälle ( alkaa h:lla ja loppuu n:ään) alla,
leivoimme hieman herkkuja äskeiseen kahvipöytään.


Pienen, hassun virityksen tein äsken.
Idean nappasin mukaani jostakin matkani varrelle osuneesta blogista.
Aika kiva ja piristävä,
silti sopiva hämärän hyssyyn!