Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Ihan(asti) pihalla


Retiisit kasvavat humisten.


Porkkanassa on pienet, hennot alut.


Minttu käyttäytyy varsin kurittomasti.


Ruohosipulikin kukkii niin kauniisti.


Puutarhakuutiomme valmistuu huimaa vauhtia.
Huomaa että talossa (ja pihalla!) on ammattimies.




Ja kaikkea tätä tarkoin vartioi eräs tärkeä tyyppi...


tiistai 26. kesäkuuta 2012

Korviksia ja kirpputoria



Eilinen oli mukava päivä.
Piipahdettiin typyjen kanssa ystäväni E:n luona.
Reissuun sisältyi mukava, rauhallinen (1½ tuntia!) kirpparikierros yhdessä.
Luonnollisesti myös nysväsimme yhdessä, kuten aina.
Tällä kertaa mukana oli korupakkini,
yhdessä tekemisen teemana oli korut.
E teki itselleen ihastuttavan vihreän pitkän kaulakorun
ja korjali muutaman rikkinäisen korun.
Minä tein myös korjaushommia,
lisäksi suursiivosin totaalikaaoksessa olleen pakkini.
Lisäksi tein tuikitarpeellisia korvakoruja,
niitähän ei voi koskaan olla liikaa,
eihän?
Oheisissa kuvissa myös kirppariostoksia
- aloitin vihdoinkin kahvikuppien keräämisen erästä askartelua varten ...
siitä sitten myöhemmin lisää.





Tällaisissa lomapäivissä sitä ihminen lepää.
Kiitos, rakas ihana E, jälleen kerran!

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Keskikesä



Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Eino Leino

Onnellista keskikesän Mittumaari-juhlaa kaikille!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Loma

Tämän viikon vapailla käynnistyy minulla loma.
Ensi viikolla alkavalla lomalla on pituutta 5 viikkoa.
En valita.
Suuria suunnitelmia ei ole,
mennään fiilispohjalta sinne minne nokka näyttää ja
mikä hyvältä tuntuu.
Ja jos ei tunnu,
niin sitten täytyy vaan olla ja ihmetellä.
Tai vaikkapa paneutua näihin:


Keittiöpuutarhalle kuuluu muuten hyvää,
retiisit ovat jo hienosti aluillaan.


Hienoa, että vettä on satanut tässä alkuvaiheessa paljon,
ei pääse kuivuus yllättämään!


Avaimenperät

Tällaisia täällä:



Ovat malliaskarteluja työpaikkani kesäleireille.
Etusormi kipeänä tunnustan ihan itse poraneeni noin 150 reikää.
Kivaa oli.

Ja kivaa oli leirilläkin,
hienoja avaimenperiä syntyi!
Helppo toteuttaa ja kovin erinäköisiä syntyi,
vaikka idea onkin kovin yksinkertainen.


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Salaperäinen tiskirätti

Opin eräänä päivänä töissä että ei ole olemassa tiskirättejä.
Ne ovat pöydänpyyhkimiä tai liinoja.
Pah, rätti mikä rätti.

Löysin (jälleen kerran!) uuden kivan blogin, nimeltään Hupsistarallaa.
Sielläpä oli mysteeritiskirätti,
joten päätin tehdä sen.
Ummikoille tiedoksi että nämä mysteerineuleet tai -virkkaukset ovat sellaisia,
joissa on ohje, mutta ei kuvaa.
Tai sitten ne voivat olla sellaisia että niistä julkaistaan osa kerrallaan.
Nyt tuli ensimmäin tiskirätti kohdalla,
joten pakkohan se oli napata testiin.

Lankana varmaankin Novitan Bambu vuodelta ö,
vihreää ja valkoista
ja puikkoina iki-ihanat ja rakkaat 4mm surinapuiset kaunokaiset,
joita saa ainakin  Vihreästä Vyyhdistä.

Tällainen siitä sitten tuli:






Kuvassa rätti (jossa lukee siis helmineuleella keskellä "Hyi Yäk") on
ulkoilemassa sinisten Hanko-langasta neulottujen rättien kanssa.
Ne ovat matkalla Ystäväni M:n luo kesätuliaisina,
vanhojen ja virttyneiden tilalle,
sävy sävyyn hänen keittiönsä kanssa.

Kasvimaa-projekti muuten alkoikin tänä viikonloppuna,
alla kuvatodiste:



lauantai 9. kesäkuuta 2012

Jumi

Kevät meni, opiskelut loppuivat.
Kesä on täällä, lomakin aivan nurkan takana.
Onneksi.

Mennyt kausi töissä on ollut poikkeuksellisen voimia vievä.
Mitään suurta ja katastrofaalista ei ole tapahtunut,
mutta sitäkin enemmän pientä ja kuluttavaa.
Ajatuksia ja energiaa syövää.
Ankeuttajat ovat olleet ahkeria, rohkenisin väittää.

Kasvimaa on laittamatta,
käsitöitä ei ole jaksanut tehdä.
Olen siis blogini perusajatuksen äärellä:
keskeneräisyys on valloillaan.
Vaan tiedättekö mitä?
Ei haittaa!
Mieli on hyvä ja suuntana on loma.
Sellainen loma,
joka hoitaa sielua ja kehoa.
Kirjoja, uintireissuja typyjen kanssa,
ystävien kohtaamisia, kesäkäsitöiden tekemistä,
ihania Frappuccinoja Suomen ensimmäisessä Starbucksissa,
juoksulenkkejä kauniissa säässä ..
sen tarkempia suunnitelmia en viitsi/halua tehdä.

Syksylle on mukavia asioita suunnitteilla,
mutta vielä ei ole sen aika.
Hyvän minttuteen äärellä mietin nyt ompelukoneen esiin kaivamista ja
aurinkovarjon korjaamista ...
tai sitten vain olen ja kuuntelen sateen ropinaa peltikattoon.