Ystäväni E:n luona mysli tehdään itse.
Satuin hiihtolomalla olemaan heillä kyläilemässä,
kun ihana paahtunut tuoksu täytti keittiön.
Maistoin ja ihastuin.
Ja pakkohan sitä oli sitten saada meillekin.
Näin se syntyy:
½ litraa (luomu) kaurahuitaleita
½ litraa (luomu) ruishiutaleita
½ litraa (luomu) leseitä
auringonkukan siemeniä (laitoin n 1½dl)
kurpitsan siemeniä (laitoin n 1½dl)
2 dl vettä
1 dl kotimaista rypsiöljyä (kotona oli kylmäpuristettua)
reilu ½ dl ruokosokeria
1 rkl kanelia
Sekoita kaikki kuivat aineet isossa kulhossa.
Sekoita vesi ja öljy hyvin keskenään,
lisää sitten kuiviin aineisiin.
Levitä tasaisesti hyvin sekoitettu mysli leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista uunissa 200 asteessa 15 minuuttia,
sekoita hyvin ja
paista vielä 15 minuuttia.
Anna jäähtyä.
Lisää pilkottuja, kuivattuja hedelmiä, jos haluat.
Tai pähkinöitä.
Itse pilkoin sekaan kaapista löytyneet, retkieväiksi ostetut,
mansikkaiset hedelmäpatukat.
Laita tiiviiseen purkkiin.
Nauti!
Ja kyllä se masitukin hyvältä tänä aamuna!!
Nami, näyttää ihanalta! Minäkään en tiennyt että mysli paistetaan. Ei mennyt hukkaan tämäkään päivä.
VastaaPoistaRaks!!
VastaaPoistaHämmästyttävää, mutta totta.
Ja mikä tuoksu!
Ja maku!
Ihana aamu herkku!
VastaaPoistaNiinpä! Oikein odottaa aamua!!
VastaaPoista