Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet

torstai 2. helmikuuta 2012

Haaste

Sain Fredrikalta haasteen.
Odottelen hiusten kuivumista ennen nukkumaan menoa,
mikä loistava tilaisuus vastata heti!

Tehtävänä on kertoa 8 asiaa, joita ei ole kertonut aikaisemmin.
Luulisin sen olevan helppoa,
koska yleisesti ottaen kirjoittelen tänne vain käsitöistä.

1. Olen lentänyt kuumailmapallolla.
Huikaiseva kokemus! Tekisin sen uudestaan koska tahansa.

2. Hyppäsin viime sunnuntaina uimahallin kolmosesta.
En muista koska olisin viimeksi tehnyt niin, nyt vain tunti siltä.
Samalla pelottava ja hieno kokemus.

3.Haaveilen omasta kahvilasta;
sellaisesta, jossa kaikki olisi itse leivottua.
Teelaatuja olisi monta. Opettelisin myös hyvän kahvin valmistamisen.
Lisäksi siellä myytäisiin lankoja ja muita neulomis- ja virkkaustarvikkeita.
Järjestäisin siellä myös erilaisia askartelukursseja.

4. Pelkään pimeällä yksin kulkemista, siis kävelyä.
Laulan silloin aina mielessäni tuttuja virsiä.
Se auttaa.

5. Pikkuveljeni kuoli reilu kymmenen vuotta sitten.
Turhaan, tietenkin, nuori ihminen.
Surettaa, ettei hän ikinä tavannut tyttäriämme.
Hän olisi ollut loistava setä!

6. Inhoan käärmeitä!
Ja meidän pihalle on vuosien saatossa eksynyt pari kyykäärmettäkin.
Lamaannun ja poistun paikalta.

7. Lempieläimeni on pöllö.
Viisas ja tarkkakatseinen pöllö.
Tai lammas, joka antaa ihanaa villa,
juoksee karkuun tietämättä syytä, jos kaveritkin juoksevat.

8. Rakastan musiikkia.
Harmittaa etten osaa soittaa mitään soitinta ja että lauluääneni on hieman kehno.
Jos saisin minkä tahansa taidon, ottaisin ehdottomasti laulutaidon.
Laulaisin kuin enkeli. Ja soittimeni olisi sello.

En haasta ketään tähän,
mukaan saa napata, jos siltä tuntuu.

Kauniita unia,
oman kullan kuvia.


3 kommenttia:

  1. Mäkään en tiennyt että hyppäsit kolmosesta ja että lempieläimesi on pöllö. Ne on kyllä kauniita. Iloa päivään! Pus x

    VastaaPoista
  2. Oi miten mieluusti tulisin kanssayrittäjäksi tuohon kolmoskohdan haaveiden kahvilaan! Käsitöitä en hallitse, mutta leipoisin kyllä. Ja ehkä johonkin nurkkaan mahtuisi hylly kirjoille; runoille, saduille, viisaille ajatuksille, kevyille kertomuksille, kauniille kuville, resepteille ja käsityöohjeille.. Ja kengät voisi jättää eteiseen, josta saisi valita jalkaansa lämpöiset villasukat vierailunsa ajaksi.

    Melli

    VastaaPoista
  3. Armas Melli!

    Tällä työhakemuksella paikka on täytetty! Tervetuloa!
    Kirjahyllylle on tila ja saat olla sen hoitaja. Ja leipoa! ja lukea lapsiasiakkaille satuja, jos haluat!
    Ja minä aloitan heti sen villasukkakorin etsimisen ja sukkien neulomisen!
    iloa,
    Doris

    VastaaPoista