Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet

torstai 29. joulukuuta 2011

Linnanneidon ranteenlämmittimet

Marraskuun lopussa tein reisuun Tallinnaan Karnaluksiin.
Ihan käsittämätön paikka,
lankojen seassa tuli tuska ja valinnan vaikeus.
Ostin vain muutaman hassun lankatuliaisen ja kaikkea pientä tarpeellista,
kuten esimerkiksi värillisiä hakaneuloja!

Matkalla mukana ollut työtoverini toi minulle ratkaistavaksi mysteerin.
Hän oli saannut sakaslaiselta ystävättäreltään tuliaisina viehättävät ranteenlämmittimet,
joihin hän nyt kaipasi ohjetta.
Lupasin ratkaista mysteerin ...
ja yllätyksekseni tein sen! Ja vielä aika vaivattomasti!



Tässä ohje halukkaille:

 
Lanka Austermann Merino Silk
Puikot 3,5mm sukkapuikot
(paljon suurempia suositeltiin, tuli mielestäni liian ilmavaa, siksi pienemmät)

Luo 45 silmukkaa,
jaa se puikoille niin että ykköspuikolla on 12 ja muilla 11 silmukkaa.
(Kapeammalle ranteelle vähemmän silmukoita, paitsi kakkosella ja kolmosella tuo määrä, ettei kuvio sotkeennu!)
Neulo 2-3 krs nurjaa.
Neulo seuraavalla kerroksella
ykköspuikolla 1 o, 1 n, 1 o …. puikon loppuun.
(Minä tein muuten oikean silmukan joustinneuleessa koko ajan kierteisenä eli neuloin takareunasta,
kuviossa ihan normi oikea silmukka.)
kakkospuikolla 1 n, 1 o, 1 n, 8 o
kolmospuikolla 8 o, 1 n, 1 o, 1 n ja
nelospuikolla 1 o, 1 n, 1 o … puikon loppuun.
Seuraavalla kerroksella
ykköspuikko kuten edellisellä
kakkospuikko 1 n, 1 o, 1 n, langankierto, 6 o, 2 yhteen oikein
kolmospuikolla 1 neulomatta, 1 o, nosta neulomaton neulotun yli, 6 o, langankierto, 1 n, 1 o, 1 n
nelospuikko kuten edellisellä kerroksella.
Toista näitä kahta kerrosta,
neulo edellisen kerroksen langankierto seuraavalla kerroksella oikein.
Toista näitä kahta kunnes ranteenlämmitin on riittävän pitkä.
Neulo 2-3krs nurjaa,
päättele.
Ristin nämä Linnanneidon ranteenlämmittimiksi,
koska tuo käden päälle tuleva osa on niin viehkeän muotoinen ja tuo mieleeni jotain keskiaikaista.

Punainen pyörylä kuvassa on muuten taitavan Tätini tekemä koru,
jonka voi kiinnittää riipuksena kaulaan tai vaikkapa rintakoruksi vaatteeseen.
Siinä on tiukalle rullalle kiedottua kapeaa puuvillanarua,
joka on ommeltu muutamalla pistolla kasaan.
Sitten on virkattu tuo reunus ja
lopuksi koko komeus on uitettu vesi-liima-seoksessa,
jolloin kuivuttuaan se on kovettunut.
Sopisi muuten koristeeksi ranteenlämmittimiinkin!

Joulun juttuja


Joulukortteja täällä tehtailtiin tänä vuonna tasan sata.
Tuo yksi ainoa kuvassa ollut jäi!
Koko perhe osallistui,
jopa Mies väritteli palloja.
Nuorempi typy oli ihan ihmeissään:
"Iskä, olet tosi taitava ja tarkka!"

Kuvassa on myös mehiläisvaha-kynttilä,
jollaisia kierittelimme joulun alla.
Typyt antoivat niitä opettajilleen itse koristeltujen tulitikkurasioiden kanssa.
Hauska idea, jonka nappasin eräästä blogista.

Joulukuuseen ostimme typyjen kanssa uudet hauskat koristeet.
Jokainen sai valita mieleisensä erään ison tavaratalon valikoimista.
Meillä joulukuusi siis ei ole kauniisti väriteeman mukainen saati yksinkertainen ...
ei, koristeita on aika runsaasti ja moneen liittyy joku tarina tai juttu.
Olen toistaiseksi joustanut yksinkertaisuudesta enemmistön paineen alla!





Joulu sujui leppoisasti kotosalla.
Puikkoihin tai koukkuun en koskenut kertaakaan.
Nyt on jo pieni polte.
Josko tänä iltana saisin näytille jotain ihanaa itse tehtyä ...

tiistai 6. joulukuuta 2011

Sahattu hattu

Mieheni pyysi viime talvena minulta omaa Huopanen hattua.
Toiveena oli saha
- mitäpä muuta kirvesmiehen mielessä.
Vanhalla tutulla Pirkka-lehden ohjeella (en enää sitä netistä löytänyt!) lähdin hattu-osaa toteuttamaan,
terä on aivan omasta päästä, ilman reseptiä.
Komia tuli ja
käyttäjälle kuulemma mieluinen.
En saa lainaksi,
se on hänen!
Lankana siis musta ja harmaa Huopanen,
puikot 8mm pyöröt sekä sukkapuikot.



Mallina taas ihana Camilla;
hieman on hänelle hattu liian iso,
mutta saanette kuvasta idean.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Trendikäs joulupallo



Tottahan meilläkin ajan hermoilla ollaan ja
kuusen oksilla roikkuu tänä jouluna itse neulottu joulupallo.
HS 13.11.11 julkaisi lyhyehkön artikkelin näistä norjalaisista veikoista,
ja heidän joulupalloistaan.
Oli ihan pakko kokeilla ja
kivahan siitä tuli!
Lankana Novitan Nalle,
sukkapuikot bambuiset 3mm.
Pientä nykertämistä,
silti aika joutuisaa.
Tosin lehtijutussa väitettiin aikaa näppärältä menevän noin tunnin ...
joko en ole riittävän näppärä (vielä) tai sitten arvio ei osunut ihan kohdilleen,
sillä kyllä siihen muutama tunti meni.
Mutta kivaa oli,
myönnän suunnittelevani tuolle paria, hieman erilaisella kuviolla!

Joogasukat



Nämä valmistuivat jo jokin päivä sitten.
Novitan Kevät 2011 lehdessä oli ohje,
jota sovelsin Seiskaveikkaan sopivaksi.
Samat ihanat kirjavat KnitPicks 3,5 mm sukkapuikot ja
sormet tanssivat niillä.
Lanka on kätköistä löytynyttä tumman harmaata peruslankaa.
Kivalta tuntuvat jaloissa,
hieman ovat kodin viileillä lattioilla vilpoisat.
Mutta jumppasalilla Chi Ball-tunnilla varmasti kivat ...
jahka tämä köhä nyt helpottaa että sinne vihdoinkin pääsisin!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Postin tuomaa


Viime viikolla sain kauniin kuoren postitse.
Ja sieltä kuoresta paljastui kauniita kortteja.
Muistikuvia-blogin Riikka oli minulle tällaisia tehnyt,
liittyen Craft it forward-haasteeseen.
Mihin ihmeeseen tuollaisia raaskii käyttää?
Toistaiseksi vain ihailen niitä!
Kiitos vielä kerran, Riikka!

Adventin aikaan

Tänä vuonna adventtikynttilät saivat hieman eri muodon.
Työkaverin avustuksella sain ihanat numerot lainaan,
metallilautanen (joka saisi olla hieman isompi) on euron ostos Pelastusarmeijan kirpparilta,
metallilanka ja helmet löytyivät yllätteän omasta korupakista.
Näitä sitten poltellan ahkerasti joulua kohti.

Kaivoin myös iki-ihanan Willow Tree-seimen laatikosta,
sitä kun kelpaa neljäkin viikkoa katsella.
Olen ollut kranttu seimen suhteen.
Sellaisen olen halunnut jo useita vuosia,
mutta oikea on antanut odottaa itseään.
Hoitovapaalla ollessani, juuri asuntolainan ottaneena näin kauniin ja yksinkertaisen,
mutta jätin sitten tuon 20€ ihanuuden ostamatta
-arvaa harmittiko?!
Pari vuotta sitten törmäsin tähän,
enkä ole katunut.
Se on kaunis.


On minulla muuten toinenkin seimi.
Sen on äitini ystävätär Englannista tehnyt.
Se on niin karmea,
että se on oikeasti tosi hieno.
Vai mitä sanotte?
Onnellista adventinaikaa!