Keskeneräiset kujeet
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Vuoden 2014 viimeinen
Vuoden viimeinen kirjoitus kääntää katseen luonnollisesti
kohti tulevaa.
Huomenna on taas virallinen uuden käsityövuoden aloitus,
televisiossa perinteinen Uudenvuoden konsertti Wienistä.
Kolme tuntia ihanan musiikin äärellä sohvalla,
useita maistuvia teekupposia ja tietenkin joku käsityö.
Kenties joku herkkuneule.
Tai helpppo, nopeasti valmistuva virkkaus.
Tai vanhojen päättelyitä.
Tai perinteisesti keskeneräisyyksiä jatkaen.
Tai ... tai ...
jännittävän äärellä täällä siis ollaan!
Peppi-sukat ovat täällä!
Valmista tuli!
Jouluaaton iltana
- vai oliko jo lienee Joulupäivän puolella,
päättelin viimeiset tuhansista langanpätkistä!
On ne vinkeät,
koko hassuudessaan ihanat.
Kyllä näissä kelpaa varpaita lämmitellä!
Lankana lankalaareilta löytyneitä Seiskaveikan jämiä,
puikot 3,5mm Cubicksit.
Ja ohjeistus löytyy siis Missä neuloimme kerran-blogista,
Jämälankavillasukkajoulukalenteri 2014.
Sovelsin ohjetta paksummalle langalle,
mutta tein kerroksia ohjeiden mukaisesti ja
näin sain itselleni kivat polvipituiset sukat.

lauantai 20. joulukuuta 2014
Joulun juttuja
Joulukortit valmistuivat ja lähtivät pari päivää ennen dead linea.
Hieno juttu,
tosin kovasti venyi tuo tekeminen siitä idean löytymishetkestä (:
Mutta mielestäni kiva ja yksinkertainen malli.
Oman tiimini joulumuistamiset tein jämälangoista,
idea ja ohje löytyi Neule-lehden ensimmäisestä numerosta.
Meillä on kaikilla töissä Taika-mukit, jokaisella omansa värinen,
joten tein mukeille käyttäjän mieltymysten mukaan lämmikkeet
ja ostin pakettiin myös teetä kaveriksi.
Olen itse jotenkin tavattoman iloinen näistä,
vaikka melkoiset turhakkeet ovatkin.
Mutta toisaalta rakkaudella ja lämmöllä tehdy,
joten tiedän tiimini niitä (tai niiden höpsöyttä!) arvostavan.
Vihdoin myös toteutin muutaman joulun takaisen idean:
valoin kynttilän lopuista vanhoihin eripari kahvikuppeihin kynttilöitä.
Älyttömän kivaa hommaa, pienellä vaivalla saa tosi kivoja pikku-lahjoja,
kunhan ensin muutaman niksin oivaltaa.
Näitä teen vielä ehdottomasti lisää joskus.
Muutoinkaan joulustressiä ei täällä ole havaittavissa,
olemassa on vain aika kiva joulumojo!
Ja se on aika siisti juttu se!

Tunnisteet:
Hassutteluja,
Joulu,
neulominen,
Työ,
Valmiit 2014
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Jämälankavillasukkajoulukalenteri
Tämä on ihana juttu,
hauska ja nerokas idea.
Olen niin mukana tässä.
Nimittäin Missä Neuloimme kerran-blogin
Jämälankavillasukkajoulukalenterissa.
Varpaasta varteen sukka,
joka päivä ohjeistus ja väri,
vuorotellen sukkaa A ja B.
Aamuihin on pakko varata muutama ylimääräinen minuutti,
jotta ehtii valitsemaan langan ja neulomaan hetken.
Mikä ihana aloitus päivälle,
tuskin maltan odottaa valmiita sukkia!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Kranssit
Olin taas työni puolesta Havukransseja tekemässä.
Kivaa, koukuttavaa ja ihanaa.
Tein uusimman Ihana-lehden idealla sydänkranssin,
runkona siinä on metallinen pesulahenkari.
Taivutin sen sydämeksi, kiedoin pari pajuvitsaa ympärille ja
päällystin havuilla.
Hieman nauhaa ja viimevuotinen koristenauha päälle.
Tykkään.
Tein myös perinteisen pyöreän kranssin Anopille viemiseksi.
Pajukehikko, havuja, punaista lahjanarua ja käpyjä kiinni kuumaliimalla.
Ihan nätti tämäkin ja Anoppi tuntui kovin onnelliselta.
Kiva juttu!

tiistai 2. joulukuuta 2014
Rikke-love
Rikke-piposta on kohistu käsityöblogeissa jo pitkään.
Etsin oikeaa lankaa aika kauan ja vihdoin se sitten löytyi.
Tilasin Titityystä hurmaavaa Louhittaren Luolan Pohjan Akkaa,
joka on käsin värjättyä, paksuhkoa villalankaa.
Voi että miten pehmeää ja kauniin väristä,
sävynä Metsä.
Rakkautta ensi kosketuksella.
Ohjeen mukaisesti puikot ensin 3,5mm ja sitten 4,5m.
KnitPicksin vaihtokaapeli-pyöröpuikot, kavennusten loppupuolella ruusupuiset Ponyt.
Seurasin ohjetta tarkasti ja
jännitin kovasti langan riittämistä.
Riittihän se, pieni nöttönen jäi jopa jäljelle.
Tupsu - heh!? Ei ehkä kuitenkaan ...
Lanka on upea,
pipo on yksinkertaisuudessaan nerokas.
Ja niin hassu,
sellainen suloinen lörppäpipo.
On jo käytössä todettu ihanksi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)