Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Paperiaskartelua

Syyslomalla olin työni puitteissa leirillä.
Askarteluna oli perinteisesti jotakin kierrätykseen tai tuunaukseen liittyvää.
Tällä kertaa mukana oli paljon kirjoja
ja niistä syntyi vaikka mitä.


Itse tein kirjasiilejä (ihania pikku veijareita!) ja
tuollaisen hauskan roikkuvan pallon.


Siili on tehty laulukirjasta,
jonka toimituskunnassa olen v. 2002 ollut mukana ja
pallo on tehty Leo Tolstoin Valituista kirjoituksista.
Pallon alla roikkuu keraaminen sydän.
Painava pallo ja painavaa asiaa!
Kärsivällisyysharjoituksia kerrassaan:
pallossa on taiteltuna lähes 500 sivua.
Mutta hauskaa oli ja
samalla kirjankierrätysidealla taidetaan täällä tänä vuonna mennä
joulukorttienkin suhteen
- materiaalit jo hankittuna ja ensimmäinen vaihe tehtynä!

tiistai 28. lokakuuta 2014

Lapaset

Oli ihan pakko tehdä itselle lapaset sormia lämmittämään.
Lankana Novitan uusi Joki, 100% villaa.
Puikoiksi valikoitui kokeilun jälkeen 4,5mm ruusupuiset.
Silmukoita oli 10 per puikko,
ensin nurjaa kaksi kerrosta ja sitten oikeaa pekkuun asti.
Normi kolopeukku (vai miksi sitä nyt sanotaankaan?!) ja
sitten pikkurilli peittoon asti ja
loppuun perus nauhakavennus.
Harjasin lapasen pörröisen pehmeäksi sisäpuolelta ja
päättelin tietysti langat.
Lopuksi kirjailin kämmenen päälle sydämet,
muuten ekakertaa ikinä!!
Neulalla ja langalla, olisiko vaikka ketjupisto tuo pisto.
Ja siinä ne sitten ovat,
ihanaiset!

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kaunotar

Muutama vuosi sitten töissä törmäsin the kynttilänjalkaan.
Iso,puinen rotisko,
joka oli ottanut steariiniosumia ja muutekinkin ehkä nähnyt parhaat päivänsä.
Minä näin siinä kuitenkin potentiaalia täydelliseksi kaunottareksi.
Polttelin siinä aikani kynttilöitä työpäivieni iloksi ja
suunnittelin ehostusta.
Viime viikolla se sitten matkusti kanssani kotiin ja
tänään koitti uudistuminen.


Raaputin steariinin irti,  hioin sen kunnolla hiekkapaperilla,
harjasin pölyttömäksi ja
maalasin puolihimmeällä Helmillä valkoiseksi.


Ja sitten maltoin hetken, annoin sen kuivua,
etsin sopivia helmiä ...
pujottelin helmet kumilankaan ja
vihdoin puin sen juhla-asuun.
Mikä Kaunotar!
Vai mitä olette mieltä?


tiistai 21. lokakuuta 2014

Ikioma Kässäkerho


Lapaset, Hulda-takki, sukat x 4, neuleliivi, tilkkutyyny, kissan peti,
Haapsalun huivi ...
näitä kaikkia löytyi ihanien Kässänaisten käsistä.
Kokoonnuimme ihanaisen E:n luokse sateisen sunnuntain piristykseksi
ja kuinka tuo yhteinen päivämme voimaannuttikin!


Pöytä notkui tarjoiluista, nyyttärimeiningillä tietenkin mentiin ja
ihana lasierkkeri kätki meidät syleilyynsä erilaisiin nojatuoleihin.
Kuulumisten vaihtoa, valmiiden töiden ihailua, neuvojen kyselemisiä,
seuraavien tapaamisten suunnittelua ja lempeää jutustelua
- upea tapa kokoontua yhteen.


Meitä oli tällä kertaa koolla huikeat kaksitoista eli
aika pitkälle olemme päässeet niistä ajoista kun E:n kanssa aloittelimme:
me kaksi treffailimme käsitöinemme Cafe Engelissä.
Valtava rikkaus tällainen ryhmä,
ihanaa että samanhenkisiä käsityöihmisiä löytyy.
Ja hauskaa on se miten iloinen ryhmämme kasvaa kuin huomaamatta;
aina joku tuo mukanaa ihanan, joukkoon sopivan tyypin!


Kiitos Kässänaiset -seuraavaa tapaamista odotellessa!

Niin ja ainakin osan meistä löytää täältä:
Lentävän Lapsesen Neuleiden yöstä!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Säärystimet kukilla

Nuorempi neito kaipaili säärystimiä.
Omalta lankalaarilta löytyi vanhaa Seiskaveikkaa raidalla,
Typy kelpuutti värimaailman ja
niinpä sitten tuli tikuteltua taikapuikoilla perussäärystimet.
55 silmukkaa, 3 oikein ja 2 nurin, n. 35 cm, 3,5mm puikot.


Kukkan malli löytyi leirillä alkuviikosta,
yön hämärinä tunteina googlettamalla,
sen sitten virkkasin samasta langasta neljään kertaan.
Pikaiset päättelyt ja kukkien kiinni ompeleminen,
siinä se, valmista tuli nopeasti ja vaivattomasti.
Nyt sukkien kimppuun,
niitä onkin tällä hetkellä puikoilla kolmet (!!) samanaikaisesti
Ja joku saattoi juuri ostaa vielä parit sukkalangat lisää, kääk!

lauantai 18. lokakuuta 2014

Hyvin pyyhkii


Täällä taas Tiskirättitehtaan tyttö.
Oma keittiö kärsi puutteesta,
oli pakko eilen ostaa (!!) Novitan Hanko-lanka hennon vihreänä
(kun sitä vielä joistain ylipäätään saa)
ja laittaa koukku laulamaan.
Eilis-illan Vain Elämää-ohjelma, hyvää teetä ja
iki-ihana valokoukku kokoa 6mm.
Tuotokset tässä,
ihanassa pakkas-aamussa tänään kuvattuna:



Pienet välityöt

Täällä on virkkailtu pieniä juttuja.

Rakas työkaveri S sai mukinalusten kaveriksi isomman liinan.
Tykkää kuulemma kovasti.
On kyllä niin terapeuttista virkata ympyrää!


Esikoistypy tosiaan ihastui minun virkattuihin kämmekkäisiin  niin
että tilasi oitis itselleen samanlaiset.

Lankaa (Novitan Helmi, puuvilla 60% ja bambu 40%)
löytyi kätköistä sopivissa väreissä ja sopiva määrä,
joten koukuttelin (3,5mm) menemään.
Aika pirteät ja raikkaat näistä tuli ja
Typy tykkää, joten pääsevät varmasti käyttöön.


Ja toki tiskirättejä täytyy tehdä aina sopivissa väleissä.
Tällainen tuli virkattua pienenä välityönä omaan jemmaan,
kiva viedä vaikka tuliaisena kyläreissulla.