Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet

perjantai 26. marraskuuta 2010

Nuttuja Etiopiaan


Mukavassa seurassa ruokailin ihanalla työpaikallani ja
kummasti puhe kääntyi käsitöihin.
Keskustelun seurauksena lupauduin ihan vapaaehtoisesti neulomaan
Nuttuprojektiin meiltä yhden yhteisen nutun,
tai mahdollisesti jokaiselta kolmelta oman nutun.
Aikaa oli vajaa kaksi viikkoa.
Kaivoin lankavarastoista kivat, yhteensopivilla väreillä varustetut Seiskaveikat ja
laitoin 4mm bambut suhisemaan.
Näitä on tikuteltu kotona telkun ääressä,
koululaisten viikonloppuleirillä, työneuvotteluissa ja
ystävän luona kyläillessä.
Valmiina on kolme nuttua
(kuvassa mallina meidän adoptionukkevauva Maija Afrikasta!).
Maanantaina nämä nutut lähtevät maailmalle ilahduttamaan pieniä ihmisiä ja heidän äitejään.
Työpaikaltani lähtee matkaan yli 300 nuttua ja
Suomesta näitä on lähtenyt yli 27000.
Ihana tehdä jotakin tarpeellista!

torstai 18. marraskuuta 2010

Kaulaliina


Ihana työkaverini kaipaili kaulaliinaa.
Tai oikeastaan totesi ettei sellaista ole
ja minä tietenkin tarjouduin sen tekemään.
Sain talvitakkien värit ja vapaat kädet.
Lankana tuttu Seitsemän veljestä Raita,
tarkemmin Kanervikko.
Puikkoina 4mm bambut.
Niillä sitten tikuttelin menemään ja
kivan pirtsakka tuli.
Hapsut ja
kaulaa lämmittämään.
Ja samalla viikolla tuli tämä ihana lumi!!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Vilma Mansikka ja Aura Koipeli


Esikoistypy selaili Suuri Käsityölehti 9/2010
ja kysyi, että voisimmeko tehdä sivun 74 kierrätyslelun.
Kyllähän se sopi,
joten aloitin pesemällä vihreät lasten villahousut ja kirjavan lasten villapaidan
liian kuumassa pesuohjelmassa.
Vaatteiden kuivuttua piirsimme kaavat,
leikkasimme, nuppineuloitimme,
etsimme nappilaatikosta silmät ja muut tarvittavat,
ompelimme osat oikeille paikoille sekä tarvittavat saumat ompelukoneella,
täytimme vanulla ja ompelimme täyttöaukot kiinni.
Sitten vielä pari rusettia koristamaan ...
ja uudet perheenjäsenet olivatkin valmiit.
Hienot neidot istuvat muuten Miehen roskalavalta pelastamalla vanhalla tuolilla.
Se saa uuden elämän meidät tulevassa, uudessa makuuhuoneessa
minun yöpöytänäni.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Rahin uusi elämä



Aikanaan hyvin palvellut vihreä rahi
on koko tämän kodin ajan ollut alakerrassa hyvin vähäisellä käytöllä.
Nojatuolin viereen päätyneen pikkupöydän ansiosta
rahi tuntui ansaitsevan uuden elämän,
ihan yläkerrassa.
Onneksi nojatuolia ostettaessa
ostettiin myös lattiatyynyjä varten sen verhoilukangasta.
Aikansa palvelleet lattiatyynyt siirrettiin alakertaan
ja niiden kangas sai uuden elämän ...
syntyi aika kiva pari.
Enää kunnon jalkalamppu
ja maailman paras luku-/kutomispaikka on valmis!

Varaslähtö Jouluun?


Olen istunut mielenkiintoisessa koulutuksessa kolme päivää
ja aloittanut joululahjoja.
Tulossa on tiskirättejä.
Lankana kierrätettyä hamppu-puuvilla,
puikot 4mm bambut.
Osa räteistä on helmineuletta,
osa aina oikein neuletta.
Osa kulmasta aloitettua, lisäämällä molemmissa reunoissa tehtyä,
osa perinteisesti 36:lla silmukalla riittävän isoksi neulottua.
Lanka löytyy Kiertin sivuilta.
Käytössä testattua tämä lanka;
tiskirätit tehokkaita, toimivia, miellyttäviä.
Kaveriksi pakettiin ajattelin laittaa palan saippuaa,
ehkäpä Soap Factoryn ihanuuksia..
Tämä myös testattua,
pysyy hyvin kasassa, ei pahemmin valu,
kestää kauan ja käsille miellyttävää.
Itseksini mietin:
Mitä on tapahtunut?
Yleensä en näin aikaisin joulua vielä mieti ...
mukavaa tämä kuitenkin on!