Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juoksu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Juoksu-kuulumisia




Viisi kilometriä juosten on nyt koettu,
jopa kolmeen kertaan saman viikon sisällä.
Hengissä ollaan ja intoa riittää yhä.
Ihmeellinen, koukuttava asia tuo juokseminen.
Ajatus kirkastuu ja mieli virkistyy sitä mukaa kun metrejä kertyy.
Halpaa terapiaa!
Tänään aivan olin sykähtyä lyhyellä, kevyellä juoksulenkilläni.
Aurinko paistoi, siellä täällä paljasta asfalttia
-mikä nautinto juosta!
Ja onnellisinta on se, että tästä ne kelit vain parenevat.
Juoksuystäväni S:n kanssa haaveilemme t-paita keleistä
ja tänään ilmassa oli jo aavistus siitä. Onni!
Onni on myös se että on saavuttanut itselleen asettamansa tavoitteen.
Välitavoite tosin, mutta saavutettu sellainen kuitenkin.
Yksi keskeneräinen asia on muuttunut ... hmm, ei valmiiksi, mutta valmiimmaksi.
Hieno tunne.
Hyvä minä, sisukas ja itseeni uskova nainen!

Kuvassa muuten paikka,
jossa aion ensi kesänä juosta tukka hulmuten.
Hailuodossa riittää rantaa ja pitkospuuta juoksijalle.
Tulossa ollaan,
t-paita päällä!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Keskeneräinen projekti



Tammikuun ensimmäisestä viikosta asti yllä olevat varusteet
ovat olleet minulle tärkeät
viisi kertaa viikossa.
Vain puolentoista viikon ilkeä korvatulehdus
ja kahden viikon häijy pakkanen
aiheuttivat tauon,
mutta nyt on taas yhdessä jatkettu.
Sohvaperunan juoksu koulu täällä
on ollut kovassa käytössä
ja tulosta syntyy,
hitaasti mutta varmasti!
Eilinen aamujuoksu vei jo niin kauas kodista,
että en olisi ikinä uskonut niin pitkälle yhtäjaksoisesti pystyväni juoksemaan.
Ja tämä on vasta alkua!
Tavoitteena ei ole maratooni,
vaan toukokuinen Naisten kymppi.
Juosten,
tosin ilman kiirettä, pakkoa tai aikatavoitetta.
Mukavassa seurassa,
hyvässä tunnelmassa.
Juosten!